Taimipäivät Mustilan arboretumissa Elimäellä ja Sadun Kukkaiselämää

22.08.2020 -

Reissu toteutuu, vielä sopii mukaan!

Hinta

78€/hlö

Teemme päiväreissun Mustilan arboretumin taimipäiville. Tapahtumassa on myyjiä sekä Suomesta että Baltiasta sekä taimistoja että kasvikeräilijöitä ja harvinaisten kasvien kasvattajia. Muun muassa erilaisia havujen taimia, joita on vaikea löytää Suomesta sekä harvinaisia perennoja, saniaisiakin. Tarjonta vaihtelee myyjien mukaan. Saamme niistä tietoa lähempänä tapahtumaa.  Samalla reissulla voi tutustua Mustilan arboretumiin, ostaa Mustilan arboretumin omia kasviaarteita pikkutaimina, poiketa läheisellä Mustilan puutarha -taimistolla ja seurata erilaista puutarhaan liittyvää oheisohjelmaa, infoja jne.  Linkki Mustilan arboretumin sivuille taimipäiväinfoon, ohjelma ja taimimyyjät tarkentuvat myöhemmin.

Taimi- ja puutarhatarvikeostokset on helppo kuljettaa tilavassa bussissa.

Tulomatkalla vierailemme upeassa Sadun Kukkaiselämää -puutarhassa Lappeenrannassa. Sadun Kukkaiselämää puutarha on noin 1600 m2 ja sijaitsee 2-vyöhykkeellä. Puutarhassa on monien perennojen ja kesäkukkien lisäksi hedelmäpuita ja marjapensaita sekä pienessä kasvihuoneessa kurkkuja ja tomaatteja. Suuremmassa kasvihuoneessa voi oleskella kasvien keskellä. Hyötykasveja kasvatamme kasvihuoneen lisäksi lavakauluskasvimaalla. Tavoitteena on keväästä syksyyn kukkiva puutarha. Katso Sadun blogia: https://kukkaiselamaa.fi/

Sadulla on pihapuoti, jossa hän myy samoja tuotteita kuin Kukkaiselämää-nettikaupassa. Valikoimissa on kaikkea kukkaisaa ja kaunista liittyen puutarhaan, kotiin, ei taimia. Tuotteisiin voi tutustua jo ennakkoon netissä ja vaikkapa ostaakin noudolla (tuolloin ei mene postitusmaksua, kun noutaa tuotteet paikan päältä), jos haluaa varmistaa jonkin tuotteen saannin. Puutarhaamme voi ennakolta tutustua Kukkaiselämää-blogissa, blogi löytyy myös Facebookista. Kannattaa tutustua etukäteen ja tehdä verkko-ostoksia, jos joku tuote kiinnostaa erityisesti. HUOM: verkko-ostokset kannattaa tehdä siinä vaiheessa, kun Samimatkoilta tulee varmistus, että reissu toteutuu!

Matkan hinta on 78€/henkilö, toimitusmaksu 5 € / lasku
Matkan hinta sisältää kuljetukset ja pääsymaksut, ei ruokailuja.

MATKAOHJELMA:

Lähdemme reissuun klo 5 Nurmes ABC Porokylä, Lieksa klo 5.50 (Mönninkatu, ent. linja-autoasema), klo 6.55 Uuron ABC, klo 7.10 Joensuu matkailupysäkki, klo 8.05 Tolosenmäki… Reitti II:  klo 5.50 Juuka Tokmannin piha... Kontiolahden kautta Uuroon, jossa liitytään porukkaan. Lyhyt wc-tauko Tolosenmäessa, pitempi tauko on suunniteltu Simpeleelle. Nouto Valtimolta, jos lähtijöitä on vähintään 6 henkilöä.

n. klo 12 Mustilassa, vietämme aikaa Taimipäivillä n. 3 tuntia. Taimipäivillä kannattaa pitää lounastauko.

klo 15.00 lähdemme Mustilasta kohti Lappeenrantaa. Saavumme Sadun Kukkaiselämää -puutarhaan n. klo 16.30

n. klo 18.00 kotimatka alkaa, pitempi tauko Lappeenrannan jälkeen Abc Viipurinportti alustavasti. Huomaa, että kannattaa lounastaa Taimimarkkinoilla, koska nopeita esim. noutopöytäruokailuja ei ole enää klo 18 jälkeen. Erilaista suolaista kahvin kanssa on saatavilla laaja valikoima. Olemme perillä Nurmeksessa klo 24 paikkeilla.

Huomioimme koronatilanteen. Reissu toteutuu jo tämän hetkisten varausten perusteella. Lähdemme reissuun, jos koronatilanne ei muuta tilannetta eli tapahtuma järjestetään ja varausten peruutuksia ei tule liian paljon. Vahvistamme matkan toteutumisen sähköpostilla 12.8, siihen saakka ilmoittautuminen on SITOUMUKSETTA. Lähetä viesti viimeistään 13.8., jos päätät perua reissun osaltasi. Laskutus alkaa 14.8.

Ilmoittaudu mukaan tai kysy lisätietoja tässä linkissä.

Taimiostoksiin vinkki: Mahdollisia taimiostoksia varten kannattaa ottaa mukaan tasapohjaisia, kokoontaittuvia kasseja (puiden/pensaiden taimille). Perennoille ja pienille taimille muovilaatikko tai pari, esim. säilytyslaatikko toimii parhaiten tai tiivis pakkaus kasseihin. Esim. perennojen taimia voi sijoitella kasseihin puuntaimien tyville. Kun pakkaamme ostokset tiiviisti omiin kasseihin, ne löytyvät kotipaikkakunnalla helposti ja tilaa säästyy, jos ostoksia on paljon. Ns. kaljakärrit helpottavat ostosten kuljetusta taimimarkkinoilla, jos haluaa ostella isompia määriä. Varaa käteistä rahaa ostoksiin, osa yksityisiä myyjiä.

Vastuullinen matkanjärjestäjä: Samimatkat Oy, kysy lisätietoja Kaija Turuselta puh. 040 743 2679. Minut tavoittaa parhaiten arki-iltaisin klo 18-20 tai lähetä postia info@samimatkat.fi   Olen juukalainen puutarhaharrastaja, suunnittelen puutarhareissuja sekä kotimaahan että ulkomaille.